Moi kaikki,
Ajattelin kysäistä josko olisi kiinnostusta mikäli tuona viikonloppuna lähtisimme katsomaan Lovisan ydinvoimalan lauhdevesiä.
Tuota aiemmin ei valitettavasti onnistu kun edellisenä viikonloppuna on Henkan synttärit.
Ajatus olisi että menisimme jo perjantai-iltana sinne jotta saisimme lauantaina valoisaan aikaan kaksi sukelusta ja su aamuna olisi mahdollisuus vielä yhteen sukellukseen.
Toivotaan että vedet pysyvät jäättöminä.
Vastatkaa mahdollisimman nopeasti jotta saan kuvan innostuksen määrästä, eli kannattaako tuota ruveta junailemaan.
Hinta lienee n. 20€ viikonlopusta plus 8%alv = 21,60 per naama, sikäli kun paikka on vapaana + nousut veneestä ja kompurasta, eli leirimaksu 2 nousua Lauantaista ja 1 Sunnuntaista.
Mukaan tarvitsee siis liinavaatteet ja kylpypyyhkeen.
Alueella löytyy pari paikkaa, jossa on kolmivaihevirtaa. Eli kompura mukaan sähköisenä. Polttomoottori mukaan varalta.
Karin sanoin:
Yhdessä parakissa oli kai 10 huonetta ja jokaisessa huoneessa 2 sänkyä (petivaatteet ilman lakanoita), pöytä/tuolit ja vaatekaapit. Yhdessä huoneessa sijaitsivat uuni, mikro, kahvin- ja vedenkeitin, ruokapöytä, jääkaappi tiskiallas etc. Yhdessä huoneessa oli olohuone, sohvineen ja töllöineen. Aluuelta löytyy lisäksi iso sauna, jossa riittää tilaa kamojen kuivaukseen. Myös punttisali ja sellaista löytyy, jos kamojen raahaus päivällä ei ole riittänyt.