VUOSIKERTOMUS 2000

Yleistä

Nousu ry:llä oli vuoden 2000 lopussa 150 jäsentä, joista junnuja oli 27. Jäsenmaksu oli junnuille 60 mk ja senioreille 120 mk.

Hallitus

Hallitukseen kuuluivat toimintakaudella 2000 seuraavat:

Hannu Boman puheenjohtaja
Irene Savolainen sihteeri
Markus Korpela jäsen / koulutusvastaava
Kimmo Kuikka jäsen / jäsensihteeri / web-vastaava
Matti Kinnunen varajäsen / rahastonhoitaja
Mika Keronen varajäsen / varapuheenjohtaja
Kari Koivisto varajäsen


Hallitus kokoontui vuoden aikana 7 kertaa.

Toimihenkilöt

Toimihenkilöt toimintakaudella 2000 olivat:

Pekka Nousiainen kalustovastaava
Sami Reijonen junnuvastaava
Susanna Visa päätoimittaja / tiedottaja


Kurssitoiminta

Vuoden aikana järjestimme 3 sukelluskurssia ja yhden meribiologian peruskurssin. Keväällä pidettiin laitesukelluksen peruskurssi P1 (osallistujia 12). Kesällä oli meribiologian peruskurssi (osallistujia 10). Syksyllä Nousu järjesti P2-kurssin (osallistujia 6) sekä P3-kurssin (osallistujia 2). Laitesukelluksen esittelyjä (INTROja) järjestimme 9, joihin osallistui yhteensä ennätykselliset 65 laitesukelluksesta kiinnostunutta. Keväällä Nousun kouluttajia osallistui sukellusseura Pirajan (Tammisaari) P2-kurssin läpiviemiseen.

Junnutoiminta

Keväällä junnutoiminnan vauhti oli Sami Reijosen, Irene Savolaisen, Timo Liusvaaran ja Kirsi Kostamo-Liusvaaran komennossa. Syksyllä uppopallosta kiinnostuneita junioreja tuli lisää niin paljon, että uusia emme voineet enää syyskuun jälkeen ottaa. Keskiviikkoisin he ovat harjoitelleet ahkerasti uppopallon saloja. Syyskuussa junnuillejärjestettiin oma 10 v juhlaleiri Espoon Nuuksiossa. Kaksipäiväiseen leiriin osallistui 7 junioria ja 6 aikuista.

Uimahallivuorot

Nousulla oli 36 hallivuoroa joilla kävi keskimäärin 31 jäsentä joka viikko (lisäystä vuodesta -99 kuusi henkilöä/vko). Syksystä alkaen on vuorollamme uimahallin kaikki radat ollut Nousun käytössä.

Sukellustoiminta

Tammikuussa kausi aloitettiin jääsukelluksella Kiskossa, johon osallistui 7 sukeltajaa ja 2 avustajaa. Kesällä sukellusretkiä oli järjestämässä Nousun kipparit. Päivystysviikot oli arvottu kipparien kesken. Märkäpukusukeltajille kausi päättyi Espoon Suvisaaristossa, Herrökobbenissa, yösukelluksen merkeissä lokakuun lopussa. Yösukellukselle osallistui 10 henkiloä. Joulukuussa tehtiin perinteinen Itsenäisyyspäivän sukellus, johon osallistui 10 sukeltajaa. Ensimmäistä kautta käytössä ollut torstain vakiolähtö saavutti suuren suosion. Kaikkiaan tukialuksemme Puntin käyttötuntimittarin lukema lissäntyi n. 500 h:lla.

Leirit

Kesäkuun alussa tehtiin retki Uhlun avolouhokselle. Juhannusleiri pidettiin Emäsalon saaristossa. Heinäkuun alkuun suunniteltu Kaatialan leiri peruuntui osallistujien puutteeseen. Heinäkuun lopussa oli Nousun suurleiri Hangon Ryssössä, yhdessä Hydromanian kanssa. Tänäkin vuonna Hangossa oli kaksi suurempaa sukellustukialusta, vuokrattu M/S Hangette ja Nousun Puntti, jotka palveli meitä kohtuullisesti. Elokuun lopussa nousulaiset sukelsi viikonlopun Vehkalahdella. Syyskuussa oli sisävesileiri Puruvedellä ja lokakuussa Päijänteellä.

Osallistujamäärät

Uhlun leiri 7 henkilöä
Juhannusleiri 8 henkilöä
Hangon leiri 19 henkilöä
Vehkalahden leiri 10 henkilöä
Puruveden leiri 9 henkilöä
Päijänne-leiri 6 henkilöä


Julkaisutoiminta

Tiedotustoiminnassa on paikkansa vakiinnuttanut Nousun omat WWW sivut osoitteessa: http://personal.inet.fi/urheilu/sukellusseura.nousu . Nousun sähköpostiosoite nousu@nousu.fi on edelleen yksi yhteydenottokanava. Seuramme pää-äänenkannattaja, NOUSUKAS, ilmestyi 3 kertaa. Lehti toimitettiin kotiin kaikille niille Nousulaisille, jotka olivat ilmoittaneet haluavansa sen paperilla. Muut jäsenemme ovat lukeneet lehden WWW-versiota. Lokakuussa postitettiin kaikille jäsenille Nousun kymmenvuotisjuhlajulkaisu, X-DIVES, jonka teki työryhmä Irene Savolainen, Jari Lintukankare, Kimmo Kuikka ja Kari Salo.

Hankinnat

Toimintakaudella varustelimme (mm. kaikuluotain) sukellustukialustamme Punttia. Nousukeskus toimii edelleen kalustomme varastona ja paineilmapullojen täyttöasemana.

Rahankeruu

Nousulaiset tekivät keväällä poijukettinkien asennuskeikan ja erään kesämökin laiturin paikoilleen laiton. Syksyllä samainen laituri siirrettiin takaisin maihin. Lisää rahavaroja toimintaamme saatiin viikko- ja viikonloppusukelluksista, jäsenistön koulutuksesta sekä laitesukelluksen esittelytilaisuuksista, introista.

Muu toiminta

Helmikuussa kävimme joukolla Helsingin venenäyttelyssä (10 osallistujaa). Maalis-huhtikuussa pidimme luentoiltoja, mm. Itämeren ötököistä, va-valaisimista ja pelastamisesta. Luentoillat poiki mm. lampunrakennusprojektin.

Huhtikuussa harjoittelimme pelastamista uimahallilla. Toukokuussa Nousu osallistui hylkyjen poijutus projektin kustannuksiin. Poijuja tehtiin Coolaroolle, Raimo Ragnarille, "Erkille", "Klasulle" ja Alcalle. Hylkyjen poijutus oli pääkaupunkiseudun sukellusseurojen ja -liikkeiden yhteishanke. Toukokuussa tutustuimme Merimuseon järjestämään Kadonneet Laivat näyttelyyn (14 osallistujaa) ja hankimme sukellusluvat Kronprins Gustaf Aadolfin sukelluspuistoon.

Kesäkuussa Nousun molemmat veneet ja kymmenkunta Nousulaista osallistui merivartioston ja Suomen Meripelastusseuran meripelastusharjoituksiin. Muutamat Nousulaiset ovat olleet muutenkin ahkerasti Suomen Meripelastuseura - Espoon Meripelastajat ry:n (EMPY) toiminnassa ja päinvastoin.

Syksyllä P2-kurssin yhteydessä luennoitiin argon kaasun käyttämisestä sukelluksessa. Loppuvuonna oli vielä luennot VA-valokuvauksesta ja Nitrox-sukeltamisesta.

Vuoden kohokohta oli 10 v juhlat ravintola Laulumiehissä. Nousu palkitsi perustajajäsenensä kunniajäsenyydellä ja kunniakirjalla. Juhlioita oli 32. Suunto oyj:n lahjoittama sukellustietokone arvottiin juhliin osallistujien kesken. Arvonnan voitti kunniajäsen Jari Lintukankare.



Hannu Boman
Puheenjohtaja 2000