Teksti: Irene Savolainen & Marko Hursti.
Kuvat: Irene Savolainen.
Kuvat tekstin lopussa.
Kauniina keväisenä tiistai-iltana, 17 huhtikuuta 2001, viisitoista Nousun jäsentä kokoontui Tilkan sotilassairaalan parkkipaikalle. Siitä kävelimme sisään toiseen kerrokseen, jossa sairaanhoitaja Jarmo Lehtimäki otti meidät vastaan. Keräsimme nimilistan painekammiossa sukeltavista eli Lauri, Jorma, Tommy, Jouni H, Marko, Pena, Vessu, Helena, Jouni M, Markku, Jouni S ja Satu. Muut kolme eli Matti, Tommi ja Irene olivat mukana kuunteluoppilaina.
Aluksi tuli tuhti tietopaketti Suomessa toimivista painekammioista. Niitä ovat:
Vuonna 2000 Suomessa oli 35 sukeltajantautitapausta, joista 8 hoidettiin Tilkassa. Monet tapauksista olivat tuliaisia ulkomailta. Sukeltajantaudin hoitoon kuuluu paineistus paineilmalla, nousu kohti pintaa ja ylipainehappihoito. Ylipainehappihoidossa annetaan 100 % happea 14 metrin syvyydessä, joskus jopa 18 metrin syvyydessä sukeltajantautitapauksissa. Jos happimyrkytyksen oireita ilmenee, vaihdetaan paineilmalle. Upinniemessä on mahdollisuus paineistaa myös Trimix tai Heliox kaasuilla, mutta Tilkassa vain paineilmalla.
Lehtimäen esitelmä syvensi myös tietoa sukeltajantaudista ja sen hoidosta ja teki selväksi, että painekammioon kannattaa hankkiutua aina, jos sukelluksen jälkeen on outoja tuntemuksia, kipuja ym. sukeltajantaudin oireita. Myös aika sukelluksen päättymisestä oireiden ilmenemiseen vaihtelee yksilöllisesti puolesta tunnista jopa kahteen vuorokauteen. Kammioon ei toki pääse suoraan, vaan se vaatii aina lääkärin lähetteen, joten yhteystiedot pätevään sukelluslääkäriin on syytä olla. Nytkin varmistettiin "sukeltamaan" lähtijöiltä, että sukelluslääkärin todistukset olivat kaikilla voimassa. Myöskin vakuutukset on syytä pitää kunnossa – mitään halpaa lystiä painekammiohoito ei ole.
Kannattaa huomata, että painekammioita ei käytetä pelkästään sukeltajantautitapausten hoitoon. Muun muassa hyperbarinen eli ylipaineinen happihoito on todettu hyväksi hoitotavaksi esimerkiksi palovammojen ja (leikkaus-, makuu- tms.)haavojen parantamiseen.
Noin tunnin mittaisen keskustelutuokion jälkeen päästiin itse asiaan; siirryimme huoneeseen, jossa se oli. Ensivaikutelma ei ollut kovin säväyttävä: halkaisijaltaan parimetrinen kermanvalkoinen lieriö, jolla oli pituutta näin jälkikäteen arvioiden 6-7 metriä. Tämä pönttö koostui metrin pituisesta välikammiosta ja varsinaisesta pääkammiosta. Painekammiotkin katsastetaan säännöllisin väliajoin tiiviyden tarkistamiseksi; kammio paineistetaan 64 metrin syvyyttä vastaavaan paineeseen, jolloin varoventtiilien kuuluu laueta.
Kammioon siirryttäessä poistimme jalkineet, kellot, matkapuhelimet, tulentekovälineet ja muut esineet, jotka eivät kestä paineistusta. Mukaan otimme ilmapalloja, tehtäväpaperit ja kynät, pari ämpärillistä vettä, omia sukellustietokoneita sekä märkäpuvun sukan ja hanskan.
Vesiämpärit ovat sukellustietokoneita varten, sillä niitä suositellaan käytettäväksi paineenalaisena vain vedessä. Toinen ilmapalloista puhallettiin täyteen ennen paineistusta ja toinen oli tarkoitettu täytettäväksi 50 metrin syvyyttä vastaavassa paineessa; se on erinomainen tapa konkretisoida Boylen lakia, eli paineen ja tilavuuden välistä suhdetta.
Märkäpuvun sukat ja hanskat olivat mukana, jotta voitaisiin omin silmin todeta paineen aiheuttama neopreenin kokoonpuristuminen, joka puolestaan vähentää merkittävästi materiaalin lämmöneristyskykyä.
Tehtäväpaperi koostui kahdesta tehtävästä. Ensimmäisessä piti kirjoittaa kuultu sana nurinpäin 15 sekunnin kuluessa. Toinen tehtävä käsitti A4-paperin, johon oli sijoitettu satunnaisesti aakkosten kirjaimia ja lukuja ykkösestä alkaen. Nämä kirjaimet ja luvut piti 30 sekunnin kuluessa yhdistää viivoilla siten, että saadaan 1-A-2- B-3-C-jne.
Sukellustietokoneet olivat mukana lähinnä niiden yksilöllisen tarkkuuden selvittämiseksi ja vertailtavaksi keskenään deko-, etappi- ja suoranousuaikojen osalta. Eri valmistajien koneissa käytety algoritmit kun saattavat poiketa toisistaan.
Painekammiosukelluksen profiilli oli seuraavanlainen.
Ennen sukelluksen aloittamista puhallettiin täyteen toinen ilmapalloista. Jarmo tarkisti kuva- ja ääniyhteyden toimivuuden ja kertoi mitä tehdä jos paineentasaus ei onnistu tai olo muodostuu muutoin huonoksi. Muun muassa juuri tällaisia tilanteita varten painekammiossa on välikammio, joka voidaan palauttaa normaalipaineeseen pääkammion säilyessä paineistettuna. Välikammion kautta sukeltaja voi palata normaalipaineeseen, tietenkin nousunopeus ja mahdolliset dekot huomioiden.
Ensimmäiset kymmenen metriä mentiinkin sitten vauhdilla: suurin osa sai puhaltaa korviin tai nieleskellä tosissaan pysyäkseen vauhdissa mukana. Yleinen mielipide tuntui olevan, että ei se vedessä näin vaikeaa ole. Vai oliko se vain paineenmuutoksen nopeudesta kiinni? Mene ja tiedä. Ensimmäinen varmistuspysähdys tehtiin kolmessa metrissä: oli syytä ilmoittaa mikäli tasaamisessa oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia . Kaikki pystyivät jatkamaan, joten alaspäin vain. Mr. Charles muistutti teoriansa toimivuudesta käytännössä: lämpötila alkoi nousta. Nytpähän tietää miltä tuntuu olla paineilmapullon sisällä täytön aikana.
Kahdenkymmenen metrin syvyydessä oli jo oikein lämmin ja ilma tuntui kostealta; mieleen tuli turkkilainen sauna ilman höyryä. Kiire paineentasauksen kanssa helpotti hieman, kun suhteellinen paine-ero pieneni syvyyden kasvaessa.
Kolmessakymmenessä metrissä alkoi se, mitä ei ole uskoa todeksi ellei itse ole todistamassa. Paine puristaa äänihuulia kasaan, jonka seurauksena puhe muuttuu akuankkamaiseksi kääkätykseksi. Hilpeys on taattua. Kuka älysi matkia maantiekiitäjää!?
Neljässäkymmenessä metrissä tulee kuvaan vähitellen mukaan typen kasvaneesta osapaineesta johtuva kuuluisa typpinarkoosi eli syvyyshumala. Se yhdistettynä mikkihiiripuheeseen tuottaa kohtuullisen hillittömän ilmapiirin, missä vähä-älyisinkin heitto tuottaa runsain mitoin hysteeristä naurua. Typpinarkoosin yksilölliset erot tulivat yllättävän selkeästi esille: yksi muuttui riehakkaaksi, joku toinen hiljaisemmaksi.Pohja oli viidessäkymmenessä metrissä. Jarmo antoi matkustajien hillua ja piipitellä hetken ja teetti sitten tehtäväpaperin tehtävät. Suoritusta helpotti varmasti se, että saman tehtävän oli tehnyt kertaalleen ennen kammioon tuloa; jos tehtävän olisi nähnyt ensi kerran kuuden barin paineessa, olisi tulos ollut varmasti toisenlainen. Ainakin tehtävät olivat hauskempia kuin normaalipaineessa. Näitä tehtäviä ei käyty sukelluksen jälkeen sen kummemmin läpi, niiden tarkoitus olikin vain opettaa itse kullekin juuri oman kehonsa reagointitapaa typen kasvaneeseen osapaineeseen. Kokemuksesta on varmasti hyötyä, jos aikoo joskus sukeltaa suurempiin syvyyksiin.
Pinnalla täyteen puhallettu ilmapallo oli 50 metrissä säälittävä nyrkinkokoinen pallero ja neopreeni muistutti ruotsalaista näkkileipää. Ei ihme, jos märkäpuvussa palelee syvemmällä. Tietokoneet näyttivät valmistajasta ja yksilöstä riippuen oikeaa syvyyttä noin parinkymmenen sentin, metrin tai parin tarkkuudella.
Toinenkin ilmapallo puhallettiin täyteen ja sitten aloitettiin nousu. Kuumankostea ilma viileni yllättäen ja neljän-kolmenkymmenen metrin syvyydessä typpinarkoosin oireet hävisivät ja puheäänikin alkoi muuttua normaaliksi. Yletön hilpeys hävisi, voisi sanoa, kuin katkaisijasta kääntäen. Dekot tehtiin varman päälle, SUSLin 2000-taulukot antavat 51 metrin ja 15 minuutin alttiinaoloajan jälkeen dekoiksi 9 m/2 min, 6 m/4 min ja 3 m/8 min, kun nyt vastaavat dekot olivat 9 m/ 5 min, 6 m/10 min ja 3 m/10 min. Kellään ei tuntunut olevan mitään sitä vastaan.
Pinnalle tulon jälkeen Lehtimäki ohjeisti vielä välttämään raskasta liikuntaa, sillä tällaisen sukelluksen jäljiltä kehossa on vielä mikroskooppisia typpikuplia ja raskas liikunta Jarmon sanoin "saattaa tehdä teille saman kuin mitä vissypullon hiilihappo pulloa ravistettaessa ja avattaessa".
Osuvasti sanottu, eipä tehnyt mieli lenkille.
Lehtimäki puikoissa. Tommi (oik.) pyytää antamaan 'nassea' matkustajille.
Hilpeitä narkoosisukeltajia, sormi suussa pähkäilemässä 7-vuotiaalle sopivia tehtäviä.
