Teksti: Patrick Lybeck

Norjan leiri 13-22.8.2004

Kokontuminen ja matka Norjaan, Pe/La

Perjantai-iltapäivänä yhden aikoihin kokoonnuimme Hannu, Vilho, Vessu, Eero, Teijo, Marko ja allekirjoittanut NKn pihalle. Tunnelmat olivat kaikilla korkealla ja matkakuumettakin oli aistittavissa. Matkaan lähdettiin kahdella autolla, toisen perään laitettiin vielä peräkärryllinen pientä tykötarvetta mitä nyt saattoi kuvitella että sukellusreissulla saatettaisiin tarvita. Joitakin mainitakseni esim happipullot ja paineilmaputelia niin että heikompaa hirvittäisi.

Kaikkinensa pakkaaminen sujui nopeasti ja olimmekin jo matkalla hyvissä ajoin ennen kolmea, itse asiassa pääsimme liikkeelle noin klo. 14:00. Eero&Kump läksivät hakemaan matkaan reissun kahdeksatta jäsentä Satu joka joutui olemaan töissä viime hetkeen asti. Suunnaksi otimme Vaasan, josta tarkoitus oli päästä laivalla Ruotsin puolelle Uumajaan. Matka Vaasaan sujui leppoisasti lukuunottamatta pientä nestetankkausta eräässä laatuviineihin erikoistuneessa erikoisliikkeessä Hämeenlinnan kupeessa sekä peräkärryn johdon korjausta jolloin samalla päätimme että peräkärryn tasapainotusta pitää hiukan muuttaa kunhan saamme siihen sopivan tilaisuuden. Tämän päätöksen kunniaksi imuroimme myös matkan ensimmäisen Pizzan.

Illan saapuessa saavuimme Vaasaan ja pian olimmekin laivassa jossa nautimme mukavista torkuista kunnes aamun sarastaessa rantauduimme Uumajaan. Etsimme pikaisesti hyvän paikan johon pysäyttää karavaanimme ja järjestelimme peräkärryn tavarat uudestaan. Useiden käsien huolellisesti punnittua aisapainon ja monien silmäparien tarkasteltua vetoauton perän kulkusyvyyden totesimme yksissä tuumin että homma näytti loistavalta ja jatkoimme matkaa Norjaa kohti n. puoliyhdeksän aikoihin aamulla. Saavuimme Nærøy:hin Rørvik:iin iltakahdeksan aikoihin tankattuamme matkan varrelta mukaan hiukan lisää tuoretavaraa viikolla syötäväksi ja syötyämme pizzat Strömsundissa.

Talo oli mukava ja ympäristö juuri sellainen kuin kuvitella saattaa, tai sitten ei ;) eli paikasta on saattanut nähdä kuvia ja sen on saattanut jotenkin kuvitella mielessään mutta lähin kuvaus joka jotenkin osuu edes hehtaarille oikein on “pala tunturilappia upotettuna veteen” eli “just add water”. Karua ja kaunista, silmä ja mieli lepäsi jo matkalla ja kun pääsi perille tuntui että nyt voi sammuttaa keskusyksikön ja siirtyä jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan lopuksi viikkoa.

Testisukellus, Su

Sunnuntaina koittikin sitten ensimmäinen sukellus. Tarkoituksena oli katsoa että kaikki varusteet olivat säilyneet ehjänä kuljetuksen ajan sekä tarkastella tasapainotuksen toimivuus. Vaikka jotkut vanhat konkarit tokaisvatkin että “ei tämä vesi nyt niin suolaista ollut kun muistin” niin oli se sitten kuitenkin niin suolaista että enemmän tai vähemmän joutuivat kaikki painojaan tarkastamaan.

Testisukellus tehtiin vanhan majakan rannasta jossa kertoman mukaan ei “juurikaan” pitäisi olla virtaa mihinkään suuntaan. No, ehkä Norjalaiset ystävämme ovat tottuneet hiukan virtaavampiin olosuhteisiin J . Eli vuorovesi antoi heti ensimmäisellä kerralla opetuksen voimastaan ja muutamat tulivatkin sukellukselta pois “paikat melkein hapoilla” paineltuaan vastavirtaan takaisin rantaan.

Vaan oli se ihmeellistä, kun katsoi laiturin nokasta veteen jossa ensimmäiset parit tekivät lähtöään näki heidät aivan selvästi heidän sukeltaessa noin kahdenkymmenen metrin päässä laiturista noin kahdeksan metrin syvyydessä. Eikä nyt vielä edes mainita veden väriä tai läpikuultavuutta noin yleensä. Eli loistava viikko oli ilmeisestikin tulossa.

Jos nyt ihan tikulla jotain hakee niin onnistuin sitten hukkaamaan parini Eeron, vaan tuli sitten harjoiteltua samalla keikalla. Onneksi noin viidessä metrissä kelppien seassa. Nousimme sitten pintaan minuutin kuluttua kumpikin, totesimme tilanteen ja pienen episodin jälkeen painuimme takaisin alas ja suunistimme rantaan.

Pientä säätöä taisi kitsekukin harjoittaa painojen määrien suhteen. Itse laitoin kiloisen palikan lisää selkään ja homma oli sillä melko hyvä.

D/S Blåfjeld, eka kerta ja iltapäivän ekosukellus, Ma

Aika oli täysi ja koitti ensimmäisen varsinaisen sukelluksen aamu. Kohteena olisi D/S Blaafjeld kuten Norjalaiset sen kirjoittivat. Sievert itse oli estynyt kuljettamasta meitä, niinpä hänen poikansa läksivät ajamaan meitä kohteelle. Ensin ajettiin pikku matka Norjan pienimpään kaupunkiin Koldereid:iin ja sieltä jatkoimme veneellä kohteelle.

D/S Blaafjeldin pohja on 35 metrissä ja savupiippu tulee vastaan n. 18 metrissä. Siinä numerot, sitten faktat Norjalaisesta näkyvyydestä. Aurinko paistaa pilvien raosta ja vesi kuultaa helmiäisenvihreänä, pintavedessä näkyy pientä höttöä kun oikein etsii. Veteen laskeutumien ja ensimmäinen katse jokseenkin tyynestä vedenpinnasta alas veteen, tunnelmaa ei voine kutsua kun hartaaksi kun näkee miten valo loistaa alaspäin.

Alkaa laskeutuminen valon myötä, jo kahdeksassa metrissä meinaan hieraista maskin silmiltäni, eihän tämä voi pitää paikkansa, katson savupiippua jonka piti tulla vastaan 18 metrissä. No sehän se on, pystynäkyvyys vaan on yli kymmenen metriä jo “hötöisestä” pintavedestä katsoen. Kun pääsen savupiipun tasalle iskee seuraava oivallus, olen jo noin parissakympissä eikä täällä tarvitse valoa! Kannen tasa tuossa 28-31m paikkeilla on minun pohjani jonka alle ei pahemmin mennä, vaan eipä ole tarvekkaan, näkyvyys on 15-20m ja sukeltaminen on lähinnä verrattavissa liitämiseen. Kolmessakympissäkin valoa riittää niin hyvin että lamppua tulee käytettyä lähinnä merkinantoihin sekä koloihin ja onkaloihin että WC-pyttyyn tiirailuun.

Pintaan palatessa ei voi kun todeta, että Norja, ainakin “testiryhmän” ensimmäisen sukelluksen perusteella, ainakin Nærøy:n osalta on vähintäänkin maineensa väärtti.

Iltapäivällä oli pienen ekodyykin paikka eikä sekään tuottanut pettymyksiä. Karkeasti ottaen oltiin sovittu että sukellukset hoidetaan tutun kaavan eli aamulla syvempi/vaativampi sukellus ja iltapäivällä matalampi/kevyempi keikaus. Norjan mittakaavassa se tarkoittaa tuollaista parinkympin menevää noin tunnin pyrähdystä.

Ensimäinen ekodyykki oli seinämä jolla saatiin sitten ihailla merenelävää jos jonkin sorttista. Ensin silmä ei oikein osannut erottaa kaikkea mitä oli tarjolla vaan syntyi jonkinlainen sensoorinen ylikuormitustilanne kun a) yritti ymmärtää että ympärillä on vettä b) yritti tajuta sitä lajikirjoa joka ympärillä vilisi. Taskurapuja, kampasimpukoita, meduusoja, punakampelaa, rasvakalaa, seitä, makrillia ja kuningasrapuja (ei Kamchatka vaan alueen omia luontaisia kuningasrapuja, kuten Sievert meille kertoi) ihan vaan muutaman mainitakseni puhumattakaan merisiileistä, meritähdistä ja kelppimetsistä.

D/S Nerva, eka kerta ja kampasimpukan sekä taskuravun poiminta, Ti

Sekä D/S Blaafjeld että D/S Nerva ovat uponneet -40 luvun alussa sotien yhteydessä. Näistä kahdesta D/S Nerva on suurempi ja makaa 25-45 metrin välissä siten, että laivan peräkansi on noin 28 metrissä hiukan riippuen vuorovesistä. Keula on sitten syvemmällä mutta näin P2:na tuli tehtyä lenkki laivan keskivaiheille jossa oli mielenkiintoinen ikäänkuin kaatuneen cementtisiilon näköinen hökötys.

Sijaintinsa ja asentonsa vuoksi D/S Nervalla sukeltaminen oli jonkin verran haasteellisempaa kuin D/S Blaafjeldillä. Pintavesi oli myös jonkin verran höttöisempää ja vaikka D/S Nervallakin pärjäsi suuren osan ajasta ilman lamppua, tuli kuitenkin pidettyä lamppua päällä ihan oman turvallisuuden ja viestimisen helpottamiseksi. Näkyvyydet D/S Nervalla olivat Norjan mittakaavassa hiukan huonommat kun D/S Blaafjeldillä. Tämä siis tarkoittaa että D/S Nervalla kaikki oli vihreämpää kun D/S Blaafjeldillä taas värimaailma oli valoisuutensa takia hiukan sinisävyisempi.

Lystikkäintä D/S Nervalla kuitenkin oli jatkuva virta joka sekä ensimmäisen sukelluksen että toisen sukelluksen aikana kävi samalta suunnalta. Se antoi mahdollisuuden asettua puna-ahvenparven kanssa samaan suuntaisesti virtaan nähden ja harjoitella tasapainotusta hengittämällä samalla kun yritti pysyä fisujen kanssa kaverina. Kumma juttu sinällään, että ei ne kalat oikein osanneet pelätä meitä. Lienevät tottuneet siihen, että tuolla käy jatkuvasti sukeltajia ja äitikalatkin jo kertoo lapsilleen että nuo sukeltajat ovat ihan turvallisia ja kilttejä. Muutama reilumman kokoinen turska oli kyllä eri mieltä asiasta ja painelivat hyvinkin liukkaasti pakoon jos niitä yritti lähestyä. Sitten siellä oli yksi tosi iso musta kala joka suurimman osan ajasta vaan näytti makaavan paikallaan siinä minun rinnalla tekemättä oikeastaan mitään samalla kun itse vimmaisesti hain optimikulmaa virtaan nähden. Hassuinta oli että joku oli liimannut sen rintamukseen Loitokari-tarran, tai ainakin siltä se näytti. Se seurasi minua pintaan asti jolloin minulle valkeni että siinähän oli Vessu, tämänkertainen sukellusparini.

D/S Nervan keikalta jäi mieleen halu palata sillä siitä jäi sattuneesta syystä jonkin verran näkemättä. No ehkä ensi vuonna.

Iltapäivällä oli sitten taas ekodyykin aika. Ekodyykit olivat ehkä ne antoisimmat sukellukset jos ei D/S Blaafjeldiä oteta lukuun. Syystä että allekirjoittaneen luokitus ei oikein vielä riitä suuremmille syvyyksille ja taasen ekodyykkien lajikirjo saa kyllä tällaisen paatuneen Suomenlahti-friikin aikas sekaisin. Eipä sillä, Käärmeluoto on tosi jees mutta siis jotenkin Norjassa tuntuu että ollaan eri planeetalla ja pinnalla taas kulttuuri on niin samanlaista että voi olla oma itsensä ja jopa Norskit ymmärtää J.

Siis painuimme eräälle seinämän/tasangon ristisiitokselle jossa oli hassusti portaittain syvenevä tasangon reuna jolta sitten poimimme tiistai-illan ruuan. Kampasimpukoita ja taskurapuja sikäli kun kahden kämmenen kokoisia rapuja nyt tasku- etuliitteellä kehtaa nimetä.

Kampasimpukat, tai siis Shellinmerkit kuten itse jostain syystä rupesin niitä nimittämään ovatkin hassuja otuksia. Ne makaavat pohjassa pyöreä puoli alaspäin ja kun niitä lähestyy käynistävät ne vesijetin ja painavat karkuun nopeammin kun merivartioston henkilöstö kerkeää sanomaan hernekeittopäiväonainatorstaina. Ok, ne pienet oli tosi vikkeliä, onneksi ne suuremmat joita me saalistimme olivat jo paljon laiskempia eivätkä tuntuneet kovastikaan välittävän vaikka aikeemme keittää ne varmasti paistoi silmistämme kun niitä säkkeihin nostelimme.

Ravut taasen olivatkin sitten “a totally new ball-game”. Ensin yritimme pyydystää niitä nostamalla niitä pyrstöstä/takakautta mutta ne ovatkin todella ripeitä elikoita puolustautumaan, esimerkiksi kyseisen elikon tarrautuminen pihdeillään Markon kuivapukuhanskaan lienee aiheutti mielenkiintoisia viboja parissa kympissä kun ryhdyttiin pohtimaan miten sen saisi irti ilman että se repäisee peukalon kärjen hanskasta irti. No rapu irtosi onneksi ilman haaveria. Tämän johdosta päädyimme kuitenkin pikkuhiljaa plan-B:hen joka toimi niin että asetetaan säkin suu ravun eteen ja kipataan ne selälleen makaamaan suuaukolle ja sitten ei kun säkki ylös ja rapu solahtaa säkkiin selkä edellä taistelemaan olemassaolostaan muiden lajitoveriensa kanssa.

By the way, simpukka ja rapujen keitto-ohje seuraa jutun lopulla J kannattaa olla kärsivällinen ja lukea loppuun.

D/S Blåfjeld, toka kerta ja iltapäivän ekosukellus, Ke

Eka sisälle meno on sitten takana, olipahan kokemus. Alasmeno oli tällä kertaa vielä hauskempi kun ensimmäisellä kerralla, kun nyt tiesi mitä odottaa ja kun osasi katsoa niin jo kuudesta metristä hahmotti savupiipun. Näkyvyys oli edelleen aivan käsittämättömän hyvä, täysin verrannollinen vaikkapa Vuohijärveen talvella tai Kiskoon kevätjään alla, lukuunottamatta sitä että valoa oli kolmessa kympissä samanverran kun Anturin rantavedessä poijujen paikkeilla levättömissä olosuhteissa.

Menimme Hannun kanssa myrskykäytävän alkuun ja sovimme että Hannu menee ensimmäisenä ja minä perästä. Kattolaudoitus oli jo jokseenkin kokonaan romahtanut eli valoa tuli “sisään” niin paljon että valoa tuli taas käytettyä yksityiskohtien oikeiden värien tarkastamiseen sekä merkinantoihin.

Ihan mielenkiinnosta kysyisin jos joku sattuisi tietää, että mikä on se savu joka nousi ilmahormista joka ihan selvästi tuli kapyysista, onko D/S Blaafjeldillä aavekokkeja jotka edelleen keittävät hummerikeittoa odotellen jos joku sukeltaja tulisi heille aterialle?

Keikan jälkeen olin hetken aivan varma että legendaarinen suihkusäkkini oli taas ottanut kipeää mutta sitten oivalsin a) että oli kyllä juuri oikea määrä painoja jotta pysyin pinnan alla vaikka pullot olisivat tyhjät mutta juuri niin paljon liian vähän että minulla ei ollut yhtään ilmaa puvussa kun olin dekoissa = einytkylmämuttaviileä b) että kaulamansetti kannattaa katsoa joka kerta huolella jotta siitä ei jostain pienestä poimusta pääse vettä tihkumaan pukuun.

Iltapäivällä taas seinämä 24 metriä ja sukellus oli edelleen sellainen että sitä vaan haki lapsuudestaan värejä ja tunnelmia mutta mikään ei oikein pysty kuvaamaan sitä tilaa jossa siellä seinällä oli. Ja joojoo kaikki koiranleuat, mutta se siis ei ollut mikään narkki vaan ihan vaan puhdas nautinto kun roikkui helikopterina tyhjän päällä ja valaisi alas ja alla kajasti hämärästi pohja joka Sievertin ilmoituksen mukaan siinä kohdassa oli viidessäkymmenessä metrissä.

D/S Nerva, toka kerta ja iltapäivän seinä, To

Toinen kerta olikin sitten jo ihan eri juttu menimme alas triplana Marko, Vilho ja allekirjoittanut ja kun oli kerran käynnyt kohteella oli uusi sukellus jo ihan erillainen kun tiesi mitä odottaa ja minne mennä. Triomme uskoi menneensä alas ensimmäisenä mutta niinpä vaan kävi, että kun pääsimme takapartaalle katselemaan maisemia oli siellä jo yksi dekokannu odottamassa noutajaansa, eli yksi pari ehti edellemme.

Tunnelma oli jälleen sanoin kuvaamaton, yhdessä vaiheessa porukkaa tuntui olevan kun markkinoilla ja valoa huitoi siellä sun täällä ja jossain vaiheessa useampikin meistä leikki puna-ahventa. Tai mistä sen tietää ehkä meillä oli jokunen makrilli tai turska joukossammme.

Keskiviikon ja torstain hylkykeikoilla useammallakin oli videota ottavia vimpaimia mukana eli nyt vaan odotellaan kuvatuotoksia.

Seinän tapainen oli taas iltapäivän kohteena ja ei sitä vaan pysty kuvaamaan miltä se tuntui.

Tämän päivän episodi olikin sitten se kun pinnassa rupesin harmittelemaan kun ei suuresti kaipaamaani uutta maskia ollut kuulunut niin loikkasin sitten siitä turhautuneena mereen. Pintaan tullessa kaverit veneessä leukailivat että kannattanee tarkistaa veneen kylki ettei siihen ollut tullut reikää. Joo, kunnossa oli mutta tästä tempauksesta Patrick oppi ettei pidä Norjassa aukoa päätään maskitoimituksista J

Iltapäivällä sukelsimme sitten Teijon kanssa erästä seinää ja kyllä oli taas niin niin hienoa. En nyt siitä raapusta sen enempää koska toistaisin vain itseäni hokiessani reissun käsittämättömästä upeudesta!

Perjantai-aamun seinä ja iltapäivän virtasukellus

No niin sitten saapui viikon viimeinen sukelluspäivä, ensin oli aamulla hiukan haikea olo että tänään se päättyy ja sitten koittaa pakkaukset ja kotiinlähtö. Onneksi mukana oli myös positiivisia ihmisiä jotka muistuttivat että ”Vielä on koko tämä päivä edessä!” siinä olikin lause joka käänsi mielialan taas iloisuuden puolelle.

Ja ei kun Valkyyriaa peliin ja TA DA DA Taa DAA TA DA DA Taa DAA TA DA DA TAAAA D.......... no okkei

Tuossa aiemmin tuli puhuttua helikopterina makoilusta kahdenviiden nurkilla, sitä voi myös sujuvasti leikkiä helikopterimatkalla olemista Folkkarin sivuoviaukossa. Try it You’ll love it! Lock and load...

Noniin edellispäivän typet vaikuttivat selvästi vielä aivoverenkierrossa.

Aamulla käytiin aikas hienolla paikalla se alkoi seinämänä ja sitten se kääntyi siitä sellaiseksi loivasti nousevaksi hiekkarinteeksi josta tuli bongattua muutamia aika erikoisia näkyjä. Muun muassa sininen(lila) meritähti, pikkupikkuriikkisiä rapuja pikkupikkuriikkisissä kierresimpukan kuorissa vipeltämässä pitkin tasankoa, iiisoja rapuja jotka olivat hautautuneet niin syvälle hiekkaan että niistä ei näkynyt kun niiden ympärille muodostunut kraateri ja saksien kärjet. Tässä muistui mieleen että eräällä aiemmalla sukelluksella näimme muun muassa meduusan kokoluokkaa “väisitin muuten sen rihmat kun en oikein halunut että se olisi polttanut vaikka naamaani”, eli pinta-ala oli noin kolme kertaa ihmisen pään kokoinen ja rihmojen mitat useampia metrejä. (Teijo sattui olemaan sopivassa paikassa suhteessa meduusaan niin oli helppo verrata)

Iltapäivällä kävimme virtasukelluksella. Virtasukellus Norjalaisessa vuonossa perustuu vuoroveteen eli nousu ja laskuveden vuorotteluun. Sopivassa paikassa vuoroveden suunnan vaihdon osuessa kohdalleen voi homman hoitaa esimerkiksi näin.

Juuri ennen kuin nousuvesi taittuu hypätään veteen saaren rannan tuntumassa alajuoksussa. Kun koko porukka on vedessä niin sitten eikun anti palaa vaan. Ensimmäistä kertaa tuolaiseen virtaan meneville antaisin vinkin, että sen sijaan että virtaa kannattaa hirveästi vastustaa tai pyrkii tiputtamaan vauhtia niin mieluummin tuollaisen pari-kolme metriä pohjasta leijumalla kun vaan päästää menemään niin siinä pääsee aika kivoihin tunnelmiin.

Menimme siis Teijon kanssa ensin yhteen suuntaan ja siinä mennessä meillä taisi kummallakin olla hiukan sellainen olo että mitähän tässä ollaan tekemässä. Vaan kyllä siinä jo mennessä muutaman kerran pääsi ihan tunnelmiin. Kun sitten tunsimme että nyt virta tyyntyi tuumasimme että olimme tulleet läpi siitä virtaavimmasta kohdasta ja nousimme pintaan. Pintauduttuamme Sievert pian näkikin meidät, ajettuaan luoksemme hän kertoi että virta on juuri kääntymässä ja näin ollen saisimme laskea saman virran myötäiseen.

Painuimme alas ja sitten taas lentämään. Tällä kertaa rohkeutta olikin jo enemmän kun tiesi miten homma toimii ja kun oli oppinut että minne ja miten pitää mennä jos haluaa pysähtyä oli olo kaikin puolin hieno. Virta vei jo pinnassakin ja kun apinui alas huomasi tosiaan että tuossa pari kolme metriä pohjasta oli kovin vienti. Kun asettui äXäksi makaamaan ja sääti vaan hengityksellä lentokorkeutta tuntui tosiaan siltä kun linnusita tuntuu kun ne painaa menemään. Voin helposti kuvitella että tuo tunne on sukua sille jonka laskuvarjohyppääjä kokee kun hän liitää ilmassa ennen varjon avaamista. Hypääjällä tuota olotilaa ei kuitenkaankestä kun korkeintaan muutaman minuutin, sukelluksissa me saimme tuota tunnetta kaksi kertaa puoli tuntia.

Siis kädet siiviksi ja kämmenet siivekkeiksi ja sitten eikun lentoa ylös ja alas, puhumattakaan upeista kaarroksista ja vaakakierteistä. Koukkuna hommassa oli että kun itse oli ns. kuollut kappale vedessä ja vesi pyrki virtaamaan ohi perustui ohjaaminen ns. vasta suuntiin eli kun halusi alas laski kämmenten ”takareunaa” alas jolloin takaa tuleva virta painoi alaspäin ja vastaava homma kun halui ylös niin silloin taas kämmenten ”takareunaa” ylös ja nostoa tuli.

Jos teki sen ns. vaistonvaraisesti eli pyrki ohjaamaan niin kuin me kaikki teemme ilmavirrassa esim. auton ikkunassa eli nosti käden etureunaa ylös kun halusi ylös oli tulos päinvastainen kun odotti J

Vielä yksi vinkki virtasukellukselle: Lohet on oikeassa! Isojen kivien jättöpuolelle syntyy todella tyyniä ja mukavia levähdyspaikkoja jos tahtoo välillä vaan katsoa maisemia paikallan. Tähän tarkoitukseen sopii myös suuremmat kelppipensaat sekä vastaavat ”isot” kappaleet.

Tältä sukellukselta pois lähtiessä oli hetken aikaa aika haikea mieli ja muutamakin meistä vaan katseli ohi viistäviä maisemia kun Sievertti-setä antoi Sleipnerillä parastaan. Ilmeet kävivät kuitenkin kaikilla hymyn puolella kun Vessu heitti kysymyksen moniko lähtee mukaan ensi vuonna samaan paikkaan jos leiri järjestetään jo elokuun alussa. Käsiä nosui aikas rivakasti eli ensi elokuussa taas Nærøy:hin.

Leirin päätös

Tästä osuudesta tuleekin sitten lyhyt. Päästyämme perjantaina sukellukselta takaisin kämpille alkoi kamojen purku ja huolto ja pakkaus kotimatkaa varten. Touhuissa kaikki olivat jälleen mukana niin kuin kaikessa toiminnassa koko viikon ajan. Lähtö oli aamukuudelta ja lukuunottamatta yhtä harmittavaa renkaanpuhkeamista ei matkalla Uuamajaan tapahtunut mitään erityistä. Satamassa olimme hyvissä ajoin ja vuorokausi lähdön jälkeen sai allekirjoittanut painaa päänsä kotona omaan tyynyyn.

Mainos

Suhtauduin keikkaan aluksi pienellä jännityksellä, olinhan kuitenkin kohtuu tuore P2:nen ja ajattelin että kuinkahan extreme keikka tämä nyt sitten oikein on. Nyt jälkiviisaana ei voi kuin todeta että jos on sukeltanut Suomessa Käärmeluodoilla ja tullut sieltä ehjänä ylös antaa jo pelkästään nuo Norjan ekodyykit niin paljon enemmän että ei sitä kannata jättää kokematta. Tai niin kuin Eero totesi ”On voinut kuulla kuvauksia, on voinut nähdä kuvia ja jopa videoita mutta ei mikään pysty valmistamaan sua siihen mikä täällä on vastassa, on se vaan niin upeeta!” Ja tämä on tosi.

Kiitokset

Tahtoisin vielä kerran kiittää kaikkia mukana olleita. Omasta puolesta totean, että oli ilo viettää viikko kansanne, kaikki hommat hoitui juuri niin livakasti kun vain tällaisella porukalla voi, kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen.

Erityiskiitoksen esittäisin Vessulle joka junaili ja järjesti logistiikan ja yhteydet sekä yleisesti piti lankoja käsissään.

Ensi vuonna uudestaan.

Der Grubmeister

Resepti

Shellinmerkkejä silleen laatikollinen = n. 50 kpl

Wettä 70litraisen kattilan pohjalle n. 20 litraa

Walkosipulia ihan tajuttomasti, eli n. puolikiloa isoiksi pilkottuna kuorineen päivineen

Walkoviiniä 1,5 litraa

Kun Wesi kiehuu Walkosipuleineen oikein kunnolla niin sitten Shellinmerkit joukkoon ja sitten Walkoviini päälle.

Katsot vaan kun laitat Shellinmerkin veteen että se vetäytyy kiinni eli on elossa. Ja kun otat ne ylös katsot että ne ovat auenneet. Ne jotka eivät reagoi ennen veteen laittamista tai jotka ovat kiinni kun nostat ne ylös laitat kiltistii sivuun, etkä syötä edes naapurille J

Ravut taasen teet silleen että lisäät vettä niin että ravut peittyvät kunnolla. Eli laitat vettä lisää tuohon edelliseen liemeen sellaiset 20 litraa ja sitten taas odotat että vesi kiehuu ja sitten vaan kiehuvaan veteen.

Niin juu keittoaika 20 min simpukoille ja 25 ravuille J

Enjoy!