Nuorisotoiminta
Monipuolista juonioritoimintaa
Juniorijäseniksi eli norpiksi pääsevät 10 - 14 vuotiaat uimataitoiset pojat ja tytöt. Hallille saa tulla muutaman kerran kokeilemaan lajia, jonka jälkeen voi liittyä Nousun jäseneksi. Uusia juniorijäseniä otetaan mieluiten vain kauden alussa eli syyskuussa. Kausi kestää syyskuun alusta toukokuun loppuun.
Uudet juniorijäsenet voivat osallistua Norppien Taitorataan, jolloin opetellaan perusvälineiden käyttöä hauskasti leikkien lomassa. Opetus tapahtuu altaalla. Norppien Taitoradasta ja kustannuksista on enemmän tietoa Kurssit-sivulla.
Snorkkelisukelluskurssit
Nousu kuuluu Sukeltajaliittoon ja järjestämme CMAS- ja NAUI-koulutusjärjestelmien mukaisia snorkkelisukelluskursseja. Jokaisen juniorin on syytä suorittaa ensimmäinen eli Norppien Taitoradan, sillä se takaa että opit perustekniikat ja turvallisen sukeltamisen taidot, kuten paineentasaukset, snorkkelin ja maskin tyhjentämiset, linkkuveitsitaitto ym. ym. Edistyneet sukeltajat voivat jatkaa sitten vielä Snorkkelisukelluskurssille ja Snorkkelisukelluksen jatkokursseille. Kurssiharjoituksia tehdään pitkin syksyä ja kevättä huipentuen allaskokeisiin marras- ja huhtikuussa.
Uppopalloa junnujen vauhdissa
Uppista pelataan, silloin kun on väliviikko vapaasukelluskurssien harjoituksista, noin puolen tunnin ajan. Sen lisäksi uidaan alku- ja loppuverryttelyt. Peliin tarvittavia lakkeja ja palloa ei tarvitse hankkia, vaan ne ovat Nousun järjestämiä.
Junnuja opastaa uppopallon vedenalaiseen maailmaan Sami Reijonen, itsekin aikoinaan Suomen nuorten maajoukkueessa pelannut uppopalloilija.
Muuta junnutoimintaa
Välillä teemme jotain muutakin kuin pelaamme uppopalloa tai kurssiharjoituksia. Saatamme pelata vaikka rantalentistä tai jalkapalloa lasten altaassa, mittaamme uintikuntoamme tai kokeilemme pelastustaitojamme.
Kevätkauden päätteeksi ratkomme vedenalaisia tehtäviä leikkimielisessä hallirallissa. Kesällä on tiedossa perinteinen päivän retki junioreiden ja heidän vanhempiensa kanssa saaristoon Nousun teräsveneellä Puntilla. Vuoden tapahtumat päättää pikkujoulujuhlat uimahallilla kilpailuineen ja Joulupukin vierailuineen.
Yhteystiedot
Lisätietoa nuorisotoiminnasta ja uppopallosta saa Sami Reijoselta junnut2012(at)nousu.fi





