Vaikka aamu valkeni utuisena ja koleana, kuusi rohkeaa Nousun junioria ja neljä
heidän vanhempiaan kokoontui Suomenojan satamaan klo 10:00 jännittävää merimatkaa
odottaen.

Kipparina toimi Markus ja pojilla riitti kysymyksiä veneen ajamisesta ja erilaisista
merimerkeistä. Vaikka veneessämme Puntissa onkin myös valoisa hytti, jossa voi istua
mukavasti, niin pimeä ruuma oli paljon mieluisampi (ja meluisampi) matkustuspaikka.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme turvallisesti perille Herrökobbenille, Espoon
Meripelastajien saaritukikohdalle. Pääsimme lämmittämään saunaa ja innokkaimmat
löylyttelivät ja uivat meressä neljään eri otteeseen päivän aikana. Puntin kannelta
oli oivallista harjoitella näyttäviä loikkaustyylejä mereen.

Meressä pulikoimisen lisäksi grillattiin eväsmakkaroita nuotiolla ja tutustuttiin
saaren luontoon mm. tutkimalla männyn latvaa ja pelastamalla mökin sisään eksyneen
pienen ja heikkokuntoisen lepakon. Kun leipienheittokisa rannassa saatiin päätökseen,
olikin aika palata mantereelle - uupuneina mutta onnellisina.
Retkeen osallistui (vasemmalta takana): Emil, Joni, Niken isä, Hannu, Irene,
Marjatta ja Sami. Eturivissä vasemmalta: Nikke, Rasmus, Jesperi, Maksim ja Emil. Kuvasta
puuttuvat kippari Markus ja kuvaaja Seppo.
Kuvat: Seppo Rantanen
Teksti: Irene Savolainen