Moi,
Onko lyöty lukkoon mitään aikoja lauantain ja sunnuntaina osalta. Ainaskin aikasemmin kirjoiteltiin, että jos tulee lauantaina, niin pitäisi olla jo kello 9 paikalla. Miksi näin?
Montako sukellusta olisi tarkoitus tehdä päivässä ja mennäänkö niihin kaikkiin peltiveneellä. Onko ne parakit kaukana rannasta? Entä lauhdevesi altaasta?
Noi kysymykset nyt alkajaisiksi.
Moi Moi!
Jotta yksinkertaiset asiat eivät muuttuisi monimutkaisiksi niin aikataulu on:
Perjantaina ehdin itse viimeistään klo 19 parakeille, niin tuohon aikaan/jälkeen voi tulla aivan mihin aikaan tahansa paikalle vaikka vasta sunnuntaina. Lauantaina klo 9 rannassa olemalla on suurempi mahdollisuus päästä ensimmäiseen venekuntaan, jotka lähtevät sukeltamaan. Tuossa venekunnassa olisi mieluummin kokeneempia sukeltajia, jolloin kohde (Fortuna) voidaan jopa löytää ja merkata poijulla muille valmiiksi. Näin loput sukeltajat pääsevät valmiiseen pöytään. Mutta tämäkin riippuu olosuhteista ja ketä aamulla seisoo rannalla.
Lauantaina aloitetaan toiminta aikaisin, koska valoisa aika on lyhyt ja kaikkeen säätämiseen kuluu kuitenkin aikaa tuhottomasti. Jotta ehditään sukeltaakin niin näin kannattaa tehdä. Voisin veikata että pimeä ehtii kuitenkin yllättämään meidät kesken kaiken ja rajoittaa toimintaa. Meitä on aika pieni määrä osallistumassa leirille niin lauantaina saattaa mahtua koko porukka kerralla veneeseen. Katsotaan sitten. Lauantai-iltana kun tiedetään rytmi ja homman sujuminen niin voidaan tarvittaessa nostaa jalat pöydälle ja ottaa rennosti.
Tervetuloa Karin "savuttomille lähdöille"
