Nousu ry
Tiedotus => Leirit ja ulkomaanmatkat => : Kuosahan January 31, 2019, 16:15:16
-
Järjestämme liveaboard-tyyppisen viikon pituisen sukellusretken Ahvenanmaalle MS Orbiitilla.
Retken ajoituksella pyritään optimaaliseen näkyvyyteen: aurinko korkealla ja vesi vielä kirkasta ennen levän kasvua.
Laiva lähtee keskiviikkona 12.6.2017 kello 17:00 Kasnäsistä ja palaa viikon kuluttua keskiviikkona samoihin aikoihin Kasnäsiin.
Matkan voi tehdä myös viiden(5) päivän mittaisena, jos matkustaa TallinkSiljan/Vikingin lautalla torstai-iltana Helsingistä
Maarianhaminaan ja lähtee lautalla takaisin tiistai-iltana. Laivasta pääsee pois myös sunnuntaina illalla.
Jokainen päättää itse tekeekö pidemmän matkan lähtemällä Kasnäsistä vai lyhyemmän matkan lautalla Helsingistä.
Kasnäsiin pääsee helposti autolla ja siellä on parkkipaikka, jossa autot voivat olla koko viikon. Toki Orbiitiin voi nousta jo
tiistaina Sompasaaressa ja palata sinne viikon päästä torstaina. Sompasaaren lähtö/paluuajat tarkentuvat myöhemmin.
Sukelluskamat voi viedä myös laivaan etukäteen sen kotisatamaassa Sompasaaressa,
jolloin ei ole pakko ottaa autoa mukaan lauttalle Ahvenanmaalle.
Tarkoitus on sukeltaa hylkyjä. Kohteet ovat osin uusia ja osin samoja kuin vuoden 2017 retkellä.
Olen käynyt alustavan reittisuunitelman läpi kapteenin kanssa. Nyt käytäisiin parhailla kohteilla parikin kertaa.
Kohteet sopivat virkistys- ja tekniikkasukeltajille. Sukellamme meno- ja paluumatkalla yhden kerran ja
itse Ahvenanmaalla kuutena(6) päivänä kaksi kertaa päivässä, jos myös torstai lasketaan mukaan
Aikataulu:
KE 12.6.2019 Orbiit lähtee Kasnäsistä noin kello 17:00.
Yksi sukellus, jonka jälkeen jatketaan matkaa Ahvenanmaalle.
TO 13.6.2019 Sukeltamista matkalla kaksi kertaa eli 1. koko sukelluspäivä.
Orbiit saapuu Maarianhaminaan illalla.
Osa sukeltajista lähtee Helsingistä lautalla illalla Maarianhaminaan.
PE 14.6.2019 Osa sukeltajista saapuu Maarianhaminaan aikaisin aamulla Orbiitiin.
2. koko sukelluspäivä
LA 15.6.2019 3. koko sukelluspäivä
SU 16.6.2019 4. koko sukelluspäivä
Palataan yöksi Maarianhaminan satamaan, jolloin voi lähteä kotimatkalle.
MA 17.6.2019 5. koko sukelluspäivä
TI 18.6.2019 6. koko sukelluspäivä
Jätetään osa sukeltajista Maarianhaminaan.
Orbiit lähtee sukellusten jälkeen Kasnäsiin.
Osa sukeltajista lähtee lautalla illalla Helsinkiin.
KE 19.6.2019 Sukeltamista matkalla ehkä yhden kerran.
Orbiit saapuu Kasnäsiin iltapäivällä.
Vikingin aikataulu ja hinnat ilman alennuskortteja ja ruokailuja C4-hytissä 4 henkilöä:
Torstai Helsinki – Maarianhamina 17:15 - 04:25 22 euroa/hlö
Tiistai Maarianhamina-Helsinki 22:55 - 09:15 22 euroa/hlö
TallinkSiljan aikataulu on samankaltainen(lähtö Helsingistä 17:00 ja paluu 10:00), hinnat hieman kalliimpia(34,75 euroa/suunta/hlö).
Lauttavaraukset tehdään ”kimpassa” eli hoidan homman aikanaan.
Orbiit on Korvik:n satamassa Maarianhaminassa, joten unia voi jatkaa Orbiitissa.
Korvik:n satama on noin 2,5 km lauttaterminaalista etelään. Kannattaa ottaa kimppataksi.
Kun saamme sukeltajien nimilistan valmiiksi, haemme luvat Ahvenanmaan maakuntahallinnolta.
Retken hinta, jos mukana 15 sukeltajaa
- liveaboard 335 EUR
- ruokamaksu kokille 20 EUR
- ruokamateriaalin toteutuneet kustannukset ruokailupäivien mukaan noin 15 EUR/päivä
- sukelluslupien hakemisen kustannukset jaetaan sukeltajien kesken noin 3 EUR/hlö
- pullojen täytöt Nousu:n standardihinnaston mukaan
Pullojen täytöt kirjataan matkan aikana Nousun täyttörekisteriin ja veloitetaan kuten täytöt Nousukeskuksessa.
Mukaan mahtuu 16 sukeltajaa + kapteeni Pekka Vuolukka ja kaksi kapteenin apulaista.
Vaatimukset osallistujalle: Minimivaatimus on AOWD/P2, koska AOWD/P2-sukeltaja voi jättää väliin Helge:n
torstaina ja tiistaina sekä Ladogan keskiviikkona illalla.
Helgellä ja Ladogalla vaatimuksena on CMAS/P3 ja tuplapullot.
Patrick Lybeck on alustavasti lupautunut kokiksi. Chef-palvelu saatavissa tod.näk. torstaista keskiviikkoon(tarkentuu).
Nousun kalustosta otetaan mukaan:
- Seemann kompressori
- MS filtteri
- happivippi
- heliumvippi
- boosteri
- varakalusto: 15 L pullo, wingi, regu-setti ja painoja
- happi-lekat
- helium-lekat
NITROX-TÄYTÖT: Pullojen täyttö tapahtuu Nousu:n SEEMANN-kompressorilla ja happi osapainetäytöllä, joten pullojen tulee olla happipuhtaita.
Huolehtikaa pullonne happipuhtaaksi ajoissa!
KAASUTARPEET: Helium- ja happitarpeet kysytään myöhemmin.
Pidetään tiedotustilaisuus noin kuukausi ennen reissua. Käydään läpi reitti ja kohteet
+ muita käytännön asioita esim. joudutaanko rajaamaan nitrox-täyttöjä kuten viimeeksi.
Alustavasti on ilmoittautunut 7 henkilöä.
Ilmoittautumiset minulle sähköpostilla perjantaihin 15.2.2019 mennessä vastaamalla alla oleviin kysymyksiin:
- tuletko Orbiitiin Kasnäsissä, Maarianhaminassa vai Helsingissä
- lähdetkö Orbiitista Kasnäsissä, Maarianhaminassa vai Helsingissä
- jos lähdet Maarianhaminassa, kumpi päivä: sunnuntai 16.6. vai tiistai 18.6.
- onko sinulla TallinkSilja:n tai Viking:n alennuskortti
- henkilötunnus ja sukellusluokitus sukellusluvan hakemista varten
- puhelinnumero
Pian ilmoittaumisen jälkeen veloitan ”maksavilta asiakkailta” 355 euroa.
SEURAAVASSA VIESTISSÄ ON ALUSTAVA REITTISUUNNITELMA.
Terveisin
Hannu / nolla neljä nolla 704 62 kuusi viisi
-
JATKOA, KOSKA 1000 merkin raja tuli vastaan:
Alustava reittisuunnitelma(muistaakseni minimisyvyyden olivat hieman yläkanttiin esim. Helgen kansi oli noin 40 m):
TI 11.6.2019 Mahdollisesti yksi sukellus sään ja aikataulun salliessa.
Syvyys(min-max) Hylyn pituus Mahdollinen kaasu
KE 12.6.2019 Ladoga 32 - 40 m 98 m Noin 1,5 tunnin ajo kohteelle Kasnäsistä. EAN28
Sukelluksen jälkeen ajetaan Utöön suuntaan jonkin aikaa ennen yötä.
Matkaa jatketaan aamulla. Matka kestää useamman tunnin.
TO 13.6.2019 Harard Haarfaager 35 – 45 m 70 m Utössä. Tämä on ensisijainen sukelluskohde. EAN26
Vaihtoehtoisesti Park Victory.
Helge(Fråck) 45 – 54 m 61 m Seitsemän tunnin ajomatka Harald Haarfager:ta Tx21/35 + EAN50 + EAN100
Kohteelta noin 3 tuntia Maarianhaminaan yöksi. tai ilma
Otetaan tarvittaessa porukkaa Maarianhaminasta.
PE 14.6.2919 Dagmar Clausen 10 – 20 m 100 m Maarianhaminasta noin puolen tunnin ajomatka kohteelle. Ilma tai EAN32
Hindenburg 37 – 47 m ´51 m Kahden tunnin ajomatka Dagmar Clausenil:ta. EAN24 tai Tx24/35 + EAN50
Sukelluksen jälkeen ankkuroidaan rantaan.
LA 15.6.2019 Hindenburg 37 – 47 m 51 m Siirtyminen ankkurointipaikasta kohteelle. EAN24 tai Tx24/35 + EAN50
Gävle 22 – 30 m 52 m Kahden tunnin ajomatka Hindenburgilta. EAN32
SU 16.6.2019 Belliver 27 – 34 m 58 m 40 min ajomatka Gävleltä. EAN32
Belliver 27 – 34 m 58 m Noin 7,5 tunnin ajo Maarianhaminaan yöksi. EAN32
Voidaan jättää porukkaa Maarianhaminaan.
MA 17.6.2019 Balder 55 – 63 m 45 m Yhden tunnin ja 45 min ajo Maarianhaminasta. Tx21/35 + EAN50 + EAN100
Necati Pehlivan II 8 – 14 m 50 m 15 min ajo Balderilta. Ilma tai EAN32
Jos ehditään, toinen sukellus Necati Pehlivanilla niillä, joilla Balder jäi väliin.
Ankkuroituminen läheiseen Lågskäriin. Ajo noin 15 min.
TI 18.6.2019 Helge(Fråck) 45 – 54 m 61 m Lågskäristä noin tunnin ajo Helgelle. Tx21/35 + EAN50 + EAN100
Kohteelta noin 2 tuntia 45 min tuntia Plus:lle. tai ilma.
Plus 17 – 32 m 70 m Puolen tunnin ajo kohteelta Maarianhaminaan. EAN32
Jätetään osa porukasta Maarianhaminaan kello 17-19.
Lähtö paluumatkalle.
KE 19.6.2019 Park Victory / Ladoga / Harard Haarfaager Mahdollisesti yksi näistä sään ja aikataulun salliessa.
Terveisin
Hannu
-
Alustavia ilmoittautumisia on tähän mennessä tullut 12 kappaletta. Hyvä juttu!
Jos kiinnostaa, kannattaa pitää kiirettä, muuten paikkoja tarjotaan Nousun ulkopuolisille.
-
14 alustavaa nimeä listalla.
-
Varsinaiset paikat varattu + 4 nimeä jonotuslistalla.
-
Tuli peruutus ==> yksi paikka vapaana.
Kiinnostuneet ottakaa pikaisesti yhteyttä.
-
Kari Airola joutui työesteiden vuoksi perumaan matkan.
Jos paikka kiinnostaa ==> soita Kari Airolalle ja sovi ehdoista, joilla Kari antaa paikan sinulle.
-
Paikan voi saada Karilta alennuksella, ainakin 50 euroa alennusta tarjolla.
Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä minuun tai Kari Airolaan.