Nousu ry
Tiedotus => Leirit ja ulkomaanmatkat => : Irene October 10, 2007, 09:59:25
-
Märkkärikauden päätöstä juhlistetaan perinteisesti pimeäsukelluksella perjantaina 2.11.2007. Saa myös sukeltaa kuivapuvulla! Viime vuonna tapahtuma peruuntui kovien kelien vuoksi, joten josko tänä vuonna olisi parempi onni?
Ilmoittakaa kiinnostuksestanne lähteä pimeäsukellukselle tähän viestiin, päätetään sitten yhdessä mihin aikaan ja missä (yleensä Porkkalan keittokatos on ollut sopiva paikka) sukelletaan.
Olen viestin alulle laittaja, en yhteyshenkilö, koska tuona iltana pitää valmistella lähtöä norpparalliin Tampereelle.
terv,Irene.
-
Hei !
Olen mukana !
t. kalevi
-
Mukana ;D
Sami
-
Ilmoittaudun mukaan.
-
Minä olen tilaisuuden järjestäjä. Paikalle on jo varattu kaikki tarpeellinen kalusto.
On todella vain säästä kiinni toteutuuko tapahtuma. Toivon runsasta osanottoa,
koska pimeäsukelluksella tarvitaan normaalia enemmän käsiä auttamaan sukeltamaan lähteviä.
Myös pintaorganisaatioon tarvitaan väkeä. Ilmoittautukaa tähän palstalle. Lähden
tänään 20 päivän ulkomaan matkalle, mutta olen paikalla tiistaina 30.10. jolloin voin vastata
mahdollisiin kysymyksiin. Toivokaamme hyvää keliä.
Eero
-
Hei,
Tulen jo keli on hyvä..
satu
-
joo
-
joo
eikun ei, mulla on kuulemma muuta :(
-
ja kipinävuorolaisellekin ilmeisesti olisi paikka avoinna? Jalka estää edelleenkin sukeltamisen :'(
-
hei, toivotaan parempia kelejä kuin 06, tulen jos jos säät suosivat ja saan lampun jonkinmoiseen toimintakuntoon.
-
Mukana päättämässä märkkärikautta, tai riippuen siitä kuinka
tiiviiksi ovat puvun onnistuneet paikata. :D
-
Mukana päättämässä märkkärikautta, tai riippuen siitä kuinka
tiiviiksi ovat puvun onnistuneet paikata. :D
Hei. Eihän märkkärin pidäkään olla tiivis ;D jos kuivis hieman vuotaa niin tuleepahan märkkärin tuntua :P
-
Joo, mutta kun tuossa kuiviksessa on ollut märkkärin tuntua enemmän kuin
käyttäisi pelkkää märkkäriä. Jos eivät sitä nyt kuntoon saa, niin vaihtoehtoina on
ostaa uusi kuivapuku tai alkaa käyttää märkkäriä kuiviksen alla :D
Alkaa pikkuhiljaa löytyä raja kuinka märkänä weezle on lämmin.
Kenties + versiolla vielä pärjäisi mutta vettyneessä extremessä alkaa
kolmen vartin jälkeen olla pikkuhiljaa jo vilu ;D
-
Kenties + versiolla vielä pärjäisi mutta vettyneessä extremessä alkaa
kolmen vartin jälkeen olla pikkuhiljaa jo vilu ;D
Jo kolmessa vartissa!!! :o Aijaa-joo, sulla on siis vaan extreme? No sehän selittää asian ;)
Plussalla ei tule vilu vielä reilun tunninkaan jälkeen. Mut puuvillaisia alkkareita en suosittele. Ne tuntuu ilkeän märältä.
Mutta Tero! Tämähän on märkkärikauden päätös. Siis mikä sen sopivampaa kuin sukeltaa VIIMEISEN kerran märällä kuivapuvulla.
Satu
-
Tuota VIIMEISTÄ kertaa sukeltamista märällä kuivapuvulla olen jo odottanut
niiiin pitkään että....vetää miehen herkäksi kun ajatteleekin :'(
Ja tuo on totta puuvillasta ihon ja weezlen välissä, puuvilla litimärkä ja
weezlen sisäpinta rutikuiva. Varmaan lämpimämpi olisi al naturel tai
välissä vain tekninen kerrasto.
Ei tainnut mennä joulupukille perille viimevuotinen kirje, mut jos tänä
vuonna sitten pukki iloisesti yllättäisi uudella kuivapuvulla. Tiedoksi
vaan pukille jos käy lukemassa nousun sivuja :)
Tuli vaan tuo Joulu mieleen kun kävi kodin ykkösessä ja siellä oli alkanut jo
jouluhärpäkkeiden myynti!
-
Heips Tero !
Laita Hyvinkään kumimuumipajan pukeille kirje ;D
t: kalevi
-
Ai niin Tero !
Oletko lukenut kilpailevaa foorumia ( siis snorkkeli-sellaista). Siellä on myynnissä 185 senttiselle ( mahtuisiko sinulle ? ) vähän käytetty viikkarin kumimuumi ::)
t: kalevi
-
Johtuen "Beljakovin talvesta" joudun suuresti valittaen luopumaan virallisista märkkärikauden päättäjäisistä ensi perjantaina.
Kahden viime viikon 25 dyykkiä onneksi jotenkin kompensoivat ...
-
Iwill also join you guys on friday.
Tony :o
-
Ai niin Tero !
Oletko lukenut kilpailevaa foorumia ( siis snorkkeli-sellaista). Siellä on myynnissä 185 senttiselle ( mahtuisiko sinulle ? ) vähän käytetty viikkarin kumimuumi ::)
t: kalevi
kiitos kalevi vinkistä, mutta mittaa on 191, joten taitaa olla pikkaisen pieni,
ellei ole sitten erittäin elastista kumia ;)
-
tulen mukaan jos sää on bueno.
Eero, sain terveisesi, kiitoksia :)
Pena
-
Täältä tulee vielä yksi hyvän sään sukeltaja lisää.
Markku
-
Varsinaisia ilmoittautuneita on 3 kpl ja ehdollisesti ilmoittautuneita 7 kpl. Koska sää oli useimpien ehdollisten ilmoittautuneiden kriteeri, niin ilmoitan torstaina sukelletaanko vai ei. Keittokatos on ykköskohde ja varalla Vetokannas. Tony I let you know on Thursday if we dive or not.
Eero
-
Sittenkin mukana, satoi tai paistoi 8)
Antti
-
Voisin osallistua myös.
- Vesa
-
Halukas osallistumaan, toivotaan kelvollista keliäkiaa!!
t. Jorma
-
Torstai-illaksi luvataan sen verran huonoa keliä, ettei turvallista pimeäsukellusta voida taata, joten peruutan ko. tapahtuman. Harmittaa kun kalukkaita sukeltajia lopulta ilmaantui yli kymmenen ???
Eero
-
Torstai-illaksi ??
Eero
Itseasiassa korjasin sen Perjantai-illaksi. En tiedä mistä tuo Torstai sinne putkahti. Eli ilmoitus koskee pe 2.11.2007 tapahtumaa. And for Tony, 2.11.2007 diving is cancelled.
Eero
-
Huomiseksihan on luvattu ihan kohtalaista tuulta n.7m/s
eli ei sen puolesta ainakaan pitäisi olla ongelma.
Jos grillikatoksella näyttää aallot isoilta niin menee sitten
sinne vetokankaalle mikä nyt ainakin on kohtalaisen hyvin suojassa
tuulelta :)
-
Moro,
Mennään vaan sukeltamaan. Pate hommaa valot, jos Eero jättää homman järjestämättä.
Tavataan keittiksellä klo 18 ja katsotaan voidaanko sukeltaa siellä vai mennäänkö Vetokannakselle.
Sami
-
OK !
Keittokatos klo 18:00 !
t: kalevi
-
Pate ja Sami järjestää tapahtuman eli kaikki tervetuloa!!!
The dive will be organised by Pate and Sami, welcome!!
Neira
-
Itse pääsisin sinne jo aiemmin ja todennäköisesti menenkin, 16-17.
Mukavampi raahaa kamoja valoisaan aikaan paikan päällä ja
samalla voi kartoittaa tuuli/aalto tilannetta kyseisissä paikoissa.
Jos valot ym. on mahdollisesti tulossa aiemmin niin ilmoitelkaa
niin tulen sitten VARMASTI ajoissa mukaan virittelemään vehkeitä paikoilleen.
Ja jos ei muita tule ajoissa niin pitää tyytyä sit makkaran paistoon :D
Aurinko laskee jo 16.25 ja mukavampihan se olisi saada noissa maissa
jo kaikki valmiiksi ja jos ollaan yltiöoptimistisia saataisiin viimeistään
18.00 sukellukset jo alkamaan.
-
17 mennessä paikalla.
Antti
-
Moi,
Yritän olla myös 17 aikaan apajilla.
Sami
-
Saatiin sitten loppujen lopuksi paikalle 5 sukeltajaa + vanhimman rooliin
Pate. Kaikille taisi jäädä hyvä maku sukelluksesta ja näkyväisyys olikin n. 4m.
Aallokkoa ei ollut nimeksikään, olisiko ollut n.30cm. Tuuli tuntui hieman ilkeältä
katoksella sukelluksen jälkeen, mutta ei se liiemmin haitannut makkaranpaistoa
kun "takkaa" hehkutettiin punaisena. Ensikerralla otetaan sitten se lainapeite
mukaan tuulensuojaksi. Sukellukset sukellettiin, makkarat paisteltiin ja maailmaa
paranneltiin, eli onnistunut reissu jälleen :)
Kiitos tästä osallistujille. Itse jään vielä loppuyöksi arpomaan viimeksi
näkemäämme kalaa, tai olkoon se vaskikala kunnes joku sen toisin todistaa,
niin pääsee pehkuihin nukkumaan.
-
Kyllä Porkkala taas näytti parhaat puolensa ;D Noin paljoa kalaa ei ole tullut siellä aikasemmin vastaan ja hieno tähtitaivas näytti sukeltajille valoa.
Julistamme märkkärikauden päättyneeksi ja sukelluskauden alkaneeksi :o
Kiitokset myös kaikille jotka olitte mukana!
Sami
-
Hei !
Todella suuret Kiitokset kaikille paikalla olleille ja erityisesti Patrickille hienon retken järjestämisestä !!!!
Kiitokset myöskin kärsivälliselle sukellusparilleni, joka jaksoi odottaa kaiken sen "säätämisen" ja myöskin erityiset KIITOKSET painovyöni löytämisestä rantakivikosta !!!!
Näkyväisyys oli kohdallaan, kaloja oli suhteellisen hyvin mm. made ja siloneula sekä tietysti ahvenia ja silakoita ;=)
Ja pisteenä i:n päälle upea tähtitaivas ;=)
t: kalevi