Kirjoittaja Aihe: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017  (Luettu 9291 kertaa)

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
”Yleisön pyynnöstä” järjestetään viikon mittainen liveaboard kuuluisassa Scapa Flow:ssa Pohjois-Skotlannissa.
Scapa Flow:n alueella on runsaasti WW1:n aikaisia hylkyjä, erityisesti saksalaisia risteilijöitä ja taistelulaivoja.
Saksalaiset upottivat laivat itse, koska pelkäsivät Englannin ottavan rauhansopimuksen perusteella pidätetyt laivat omaan käyttöönsä.
Useista aluksista on nostettu tai yritetty nostaa terästä uusiokäyttöön, mutta sukellettavaa on vielä riittävästi.
Alueella on myös sotatoimissa uponneita aluksia, joista osa on sukelluskiellossa hautarauhan vuoksi.
Saksalaisia moottoritorbedoveneitä/hävittäjiä on paljon, mutta ovat huonossa kunnossa ja siten eivät erityisen mielenkiintoisia.

Olemme päätyneet hyvämaineiseen MV Karin alukseen ja sen kokeneeseen kippariin John Thorntoniin.
Johnilla on 20 vuoden kokemus kipparoinnnista Scapa Flow:ssa.

Laivassa on kuusi kahden hengen hyttiä eli yhteensä 12 paikkaa sukeltajille.

Lennämme aikaisin lauantaina aamulla Helsingistä Lontoon ja Edinburgin/Glasgow:n kautta Kirkwalliin. Paluu alkaa perjantaina yölautalla Kirkwallista Aberdeeniiin.
Aberdeenissa vietetyn hotelliyön jälkeen lennämme sunnuntaina Aberdeenista Lontoon kautta Helsinkiin. Lentoja Kirkwallista on myös sunnuntaina, mutta kalliita.

Kirkwallista on puolen tunnin kuljetus pikkubussilla Strömnessiin, josta laiva lähtee.

Laivassa olemme lauantaista perjantaihin. Kippari organisoi aamiaiset ja lounaat laivassa. Illaksi laiva kiinnittyy aina satamaan,
jossa on useita ruokapaikkoja esim. pubeja ja ravintoloita. Iltaruokailut maksamme itse.
Saattaa olla, että hankimme laivaan täydennysmuonaa omalla kustannuksella kipparin tarjoaman aamiaisen ja lounaan lisäksi.

Sukelluksia on yhteensä 12 eli 2 per päivä. Mahdollisesti aloitamme sukellukset jo lauantaina saapumispäivänä, jolloin viimeisenä päivänä on yksi sukellus.

Alustava aikataulu:
-   Helsinki – Kirkwall, lento                                                  7:40 – 15:15
-   Kirkwall – Aberdeen, lautta                                             23:45  –  7:00
-   Aberdeen – Helsinki, lento                                              14:35 – 23:10

Ennen lentoa toteutuu noin 45 tunnin lentokieltoaika, mikä on riittävä, vaikka menisi välillä hieman dekoille.

Minimivaatimus on CMAS/P3 luokitus. Sukellusparilla olisi syytä olla samantasoinen luokitus ja käyttää samanlaista pullosettiä.

Laivasta saa vuokralle 15 L sinkkupullon tai 2 * 12 L tai 2 * 10 L tuplasetin. Myös CCR:n 3 L pulloja ja sofnolimeä on saatavissa.

Suositeltavin on tuplasetti, CCR on tietenkin aivan ok.

Muuten omat sukellusvälineet mukaan.

Veden lämpö alueella on noin 12 astetta Celsiusta. Scapa Flow:n alue on saarien suojassa, mutta ei täysin säistä riippumaton.
Näkyvyyden pitäisi lokakuun puolivälissä on hyvä.

Koska Glasgow/Edinburg – Kirkwall lennolla on mahdollisesti painorajoitus, tulemme harkitsemaan sukellusvälineiden lähettämistä
1 – 2 viikkoa etukäteen Scapa Flow:in. Kannattaa varautua, että varusteet ovat matkalla yhteensä 2 – 3 viikkoa.

Laivalla ei järjestetä liveaboardin aikana sukelluskursseja, joten kaikki tarvittava/haluttu koulutus tulee hankkia hyvissä ajoin ennen matkaa.

Laivasta saa nitrox- ja trimix-sekoituksia sekä 100% happea.

Useimmiten EAN28 tai EAN30 on sopiva kaasu, paitsi MV James Barrie:lla paineilma. Muutama sukellus menee jopa EAN32:lla.

Tekniikkasukeltaja pärjää hyvin Trx 25/25:lla. Yhden dekopullon voisi ottaa sukellukselle niin säästyy trimixiä.

Lentoliput ostetaan heti, kun ne ovat saatavissa, todennäköisesti tammi-maaliskuussa 2017. Kerään siihen rahaa myöhemmin.

Kaikki hinnat laivalla sekä hotelli- ja lauttahinnat ovat Englannin punnissa. Eurohinnat perustuvat tämän hetken punnan kurssiin.

Lentolippujen hinnat ovat arvioita.

Hinnat per hlö:

-   liveaboard, kiinteä                                                               375 puntaa                                    440 euroa
-   lento Helsinki – Lontoo – Glasgow – Kirkwall                          185 puntaa                                    220 euroa
-   lautta Kirkwall – Aberdeen, 2 hengen hytissä                           35 puntaa                                      42 euroa
-   hotelliyö Aberdeenissa, arvio                                                                                                      50 euroa
-   lento Aberdeen – Lontoo – Helsinki                                        130 puntaa                                   155 euroa
-   bussikuljetus Kirkwall – Strömness ja takaisin                          15 puntaa                                     18 euroa
-   kaksi taksikyytiä Aberdeenissa, arvio                                                                                          40 euroa
-   sukellusvarusteiden kuljetus, arvio                                                                                            140 euroa

Extrat laivalla:
-   15 L pullo per viikko                                                              25 puntaa                                      29 euroa
-   2* 12 L tai 2 * 12 L tuplasetti per viikko                                 50 puntaa                                      57 euroa
-   7 L dekopullo per viikko                                                         20 puntaa                                      23 euroa
-   3 L CCR pullo per viikko                                                         20 puntaa                                      23 euroa
-   happi                                                                                     1,5 pennyä per litra                        1,7 centtiä per litra
-   helium                                                                                    2 pennyä per litra                          2,27 centtiä per litra
-   sofnolime                                                                                4 puntaa per kilo                           4,50 euroa per litra

Kaikki extrat maksetaan käteisillä punnilla laivassa liveaboardin päättyessä.

Muut extrat:
-   ruokailut illalla satamissa
-   ruokailut lentokentillä
-   lisämuona laivaan
-   ruokailut lauantaina Aberdeenissa, aamiainen, lounas ja illallinen

Sitovat ilmoittautumiset minulle sähköpostilla keskiviikkoon 31.8.2016 mennessä.

Varausmaksuna kerätään 220 euroa per hlö heti, kun laiva on täysi.

Alustava hylkyluettelo, syvyys min - max:
1.   Kronprinz Wilhelm, 12 – 38 m
2.   Kronprinz Wilhelm
3.   Brummer, 24 – 36 m
4.   Brummer
5.   Cöln II, 18 – 36 m
6.   Cöln II
7.   Dresden II, 16 – 38 m
8.   Dresden II
9.   Karlsruhe II, 14 – 27 m
10.   MV James Barrie, 35 – 43 m
11.   Gobernador Boreis, 13 – 17 m
12.   Tabarka, 14 – 18 m

Saksalaiset laivat ovat suuria, joten kaksi sukellusta on perusteltua.

Hylkyluetteloa laadittaessa on tukeuduttu Aquapress:n Scapa Flow Dive Guide kirjaan ja Scapaflowwrecks-sivustoon.

Linkki laivan tietoihin:                 http://www.scapaflow.com/mv-karin

Tietoja hylyistä:                          http://www.scapaflowwrecks.com/

« Viimeksi muokattu: Elokuu 15, 2016, 21:39:07 kirjoittanut Kuosahan »

m.n.

  • Kouluttajat
  • Erittäin aktiivinen kirjoittaja
  • ***
  • Viestejä: 124
  • Mikko Nieminen
    • Profiili
  • Sukellusluokitus: AI, CCR Mod I, IANTD Adv Rec Tx
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #1 : Elokuu 15, 2016, 21:49:39 »
Hep hep - mukana ja meiliä laitettu!

Tiger Duck

  • Erittäin aktiivinen kirjoittaja
  • ***
  • Viestejä: 214
  • Life is hard - but so is diving.
    • Profiili
  • Sukellusluokitus: CMAS 4*; M2; CMAS REC Trimix; Cave Diver level 1
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #2 : Elokuu 18, 2016, 20:17:20 »
Kaks mukana
After the dive is before the dive!

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #3 : Elokuu 21, 2016, 14:16:20 »
Kysymys: Miksi vuoden 2017 matka pitää varata jo nyt yli vuosi ennen reissua? Vähän hankalaa!

Vastaus: Koska lennämme Scapa Flow:n ja meidän on ostettava lentoliput. Lentolippujen hinnat ovat aina halvempia,
mitä aikaisemmin ne ostetaan. Tässä tapauksessa hyöty on 50 - 200 euroa.

Eli syy on RAHA!


Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #4 : Elokuu 30, 2016, 15:54:34 »
Muistutan, että ilmoittautumisen takaraja on keskiviikko 31.8.2016 eli huomenna.

maddiHoo

  • Varapuheenjohtaja
  • Kouluttajat
  • Erittäin aktiivinen kirjoittaja
  • ***
  • Viestejä: 243
    • Profiili
  • Sukellusluokitus: CMAS P3, RD, Nitrox, Nitrox Gasblender
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #5 : Elokuu 31, 2016, 13:26:50 »
Meitsi olis mukana! Meneekö ilmoittautuminen tällä vai kirjailenko mailia vielä johonkin?
"Sleep, dive, eat and then repeat"

Matti Hämäläinen
mattihoo@gmail.com

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #6 : Elokuu 31, 2016, 18:48:36 »
Meitsi olis mukana! Meneekö ilmoittautuminen tällä vai kirjailenko mailia vielä johonkin?

Lähetä vielä meili, niin saan kaikki yhteystiedot talteen.

maddiHoo

  • Varapuheenjohtaja
  • Kouluttajat
  • Erittäin aktiivinen kirjoittaja
  • ***
  • Viestejä: 243
    • Profiili
  • Sukellusluokitus: CMAS P3, RD, Nitrox, Nitrox Gasblender
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #7 : Elokuu 31, 2016, 20:43:46 »
mihin maili osoitteeseen?
"Sleep, dive, eat and then repeat"

Matti Hämäläinen
mattihoo@gmail.com

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #8 : Elokuu 31, 2016, 21:38:34 »
hannu piste erkki piste kuosa at gmail piste com

Laita puhno ja kotiosoite.

En tule tarkistamaan kämppääsi, mutta ihan varmuuden vuoksi:)

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #9 : Syyskuu 01, 2016, 14:06:09 »
Yksi(1) paikka on vielä vapaana.

Jos nousulaisista ei löydy lähtijää, alan katsella ulkopuolisia.
Eiköhän kiinnostuneita löydy!

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #10 : Syyskuu 06, 2016, 20:58:07 »
Laiva täysi.

Seuraavat pääsevät jonotuslistalle ;D



Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #11 : Heinäkuu 12, 2017, 13:20:01 »
Yksi nimi lisätty jonotuslistalle.

Kuosahan

  • *Todella* aktiivinen kirjoittaja
  • ****
  • Viestejä: 678
    • Profiili
Vs: Scapa Flow / Liveaboard / Hylkysafari / 14. - 22.10.2017
« Vastaus #12 : Lokakuu 26, 2017, 13:40:59 »
Jälleen palattu muistorikkaalta retkeltä. Hurrigaanista selvittiin ja onneksi vain yksi sukellus jäi väliin.

Jo uutta retkeä Scapa Flow:n suunnittelemassa!